Mulla oli viime viikolla tosi upea viikkoa. :) Kolme kaveria Suomesta oli käymässä, ja meillä oli tosi hauskaa. Ilmat ei valitettavasti olleet parhaimpia, mutta ei se meitä häirinnyt.

 

Kävin ekaa kertaa Buranon saarella. Se oli kyllä näkemisen arvoinen. Paljon erivärisiä, kirkkaita taloja - valokuvaajan paratiisi. Sinne matkaaminen oli aika mielenkiintoista, koska emme tienneet, että puolessa välissä pitää vaihtaa venettä. Juoksimme sitten veneestä toiseen, kun joku nainen ystävällisesti kertoi meille, että täytyy vaihtaa venettä. Kävimme myös Lidossa katsomassa merta ja Thomas Mannin hotellia. Merellä oli pimeää, koska olimme siellä niin myöhään. Rauhoittavaa se aaltojen katseleminen ja kuunteleminen kuitenkin aina on. Lidossa pääsee aina aivan toiseen maailmaan kuin mitä Venetsian pääsaarella on.

 

Torstaina lähdimme käymään Mantovassa. Mahtovahan on se paikka, johon Romeo karkoitettiin. Vaikea oli ymmärtää, miksi Romeo oli asiasta niin murtunut. Mantova oli todella kaunis. Sen kauneuden voitti vain Verona, johon menimme perjantaina.

 

 

Tässä eräs ote Mantovan upeudesta. Siellä satoi koko ajan, mutta viihdyimme hyvin. Pitäisi varmaan päästä käymään uudelleen joskus auringon valossa.

 

 

Veronassa olen ollut joskus lukioaikana, mutta en muistanut, että se on NOIN kaunis. Aivan uskomattoman ihana ja suloinen ja italialainen kaupunki. Rakastuin siihen syvästi, ja haluan palata ainakin katsomaan Teatro Romanon. Siellä olisi muutenkin kiva viettää pitemmänkin aikaa, koska se on niin paljon enemmän italialainen kaupunki kuin Venetsia.

 

 

Lauantaina matkamme jatkui Milanoon. Kaunis ja rikas paikka. Kävimme pakollisissa nähtävyyksissä, katselimme merkkiliikkeiden ikkunoita, ja olimme hetken ostoksilla. Illalla päädyimme katsomaan italialaista karaokea. Taso oli vähän erilainen verrattuna Suomen karaokeen. Hotellimme oli pieni ja kodikas. Sunnuntaina Kristiina lähti takaisin Suomeen, ja minä lähdin takaisin Venetsiaan.

 

Täällä on ollut tällä viikolla tosi kauniit ilmat. On voinut auringossa olla t-paidalla. Kesä on siis mitä selkeämmin tulossa. Ihanaa. Kyllä tätä kaikkea vain tulee niin paljon ikävä sitten, kun on lähdön hetki. Onneksi siihen on vielä aikaa. :)

 

Opiskelen nyt tosi vähän, koska opiskelin syksyllä niin paljon. Yritän keskittyä siihen, että oppisin italian kieltä ja kulttuuria, koska sen takia täällä olen. Kursseina käyn tällä hetkellä teatterin ja spektaakkelin historiaa, kansainvälisiä suhteita ja amerikkalaisen teatterin historiaa. Ne on ihan kiinnostavia kursseja kyllä. Noiden lisäksi ajattelin tehttiä anglo-amerikan kirjallisuuden. Huhtikuussa alkaa myös italian kielen opiskelu toivon mukaan. Helpompaa se on opetella, kun on opettaja. Tänään vietin koko päivän kirjastossa lukemassa vanhaa italian oppikirjaani. Huomenna varmaan uudestaan. Kun nyt ei oo muutakaan tekemistä... :D